-Ansku-
-Ansku-
Tämäkin paita on muutaman vuoden vanha, mutta edelleen aktiivisessa käytössä etenkin hellepäivinä.
Kaava Suuri Käsityölehti ja kangas Eurokankaan palalaarista. Joustavaa ohutta, hieman läpikuultavaa, kangasta.
-Marlee-
Jo pidempään olen halunnut kokeilla tehdä pirtanauhaa. Pirran sain lainaan äidiltä ja nauhan malli löytyi googlailemalla ja pirtanauhageneraattorilla leikkimällä. Lankana minulla oli jokin ohuehko villalanka. Reilun metrin verran nauhaa syntyi. Ja nauhan kutominen oli nopeaa hommaa, loimen tekeminen oli työläämpi vaihe. Nauhan alussa leveys vähän seilasi, mutta melko nopeasti opin kiristämän kudelankaa sopivan tasaisesti. Kiva tekniikka, olisi hauska kokeilla jokin vähän leveämpi nauha myös tehdä.
-Ansku-
Oli tarve isolle kässäpussille, johon mahtuisi tekeillä oleva villapaita tai useampi pienempi keskeneräinen neule. Päällisen tein vanhoista farkuista, joissa oli kätevästi useampi tasku valmiina. Pussin yläosassa on nyörikuja ja sen saa halutessaan taitettua kokonaan auki. Farkkuosan yläreunaan ompelin kantokahvan.
Sisälle tein koko vuorin leveydeltä eri levyisiä taskuja, isoimpaan mahtuu A4 -kokoinen vihko ja pienempiin mahtuu esim. lankakeriä ja mittanauha. Kaikki tarvikkeet jemmoista, pussinsuun nauha on vanha kengännauha.
Valmiin pussin mitat noin suunnilleen: pohja 18 x 26 cm, farkkuosa korkeus 31 cm ja ympärysmitta 88 cm, nyöripussi-osuuden korkeus 18 cm x ympärysmitta 86 cm.
-Marlee-
Tämäkin villatakki on ollut käytössä jo pari vuotta. Kaunis malli, etu- ja takakappaleen yläosassa rikottua helmineuletta.
Ohje: Dexter by Isabell Kraemer, ohje Ravelry
Lanka: n. 285 g Drops Alpaca, tummanruskea (403)
Puikot: 3 ja 3,5
-Marlee-
Villapaita jemmoista löytyneistä Dropsin Alpacasta. Paita valmistui jo pari vuotta sitten, mutta vasta nyt sain sen tänne esille. Jonkin verran muokkasin ohjetta, mutta aika pitkälti noudatin ohjetta. Lämmin ja mukava peruspaita, helma kaartuu kivasti takaa pidemmäksi lyhennettyjen kerrosten avulla.
Ohje: Kotiliesi Käsityö 8/21, malli 11
Lanka: 275 g Drops Alpaca, keskiharmaa (517)
Puikot: 3 ja 3,5
-Marlee-
Vuoden 2025 ensimmäinen valmistunut työ! Lanka löytyi jemmoista ja säärystimiin meni koko kerä, vain pienen pieni pätkä lankaa jäi yli. Meillä on Anskun kanssa aikomuksena aktivoitua taas täällä blogissa ja Kättein jälkien Instagramissa ja itse ajattelin etsiä motivaatiota erilaisista bingoista. Rakastan listoja, mutta bingot on visuaalisesti vieläkin palkitsevampia. Listaan loppuun kaikki tämän vuoden (viisi!) bingoani.
Ohje: Inspiraatio netistä, silmukat laskettu itse, säärystimen pituus n. 39 cm
Lanka: 100 g Novita Nalle, kallio (048)
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Loin 64 s, resoria 7 krs p:lla 3. Pitsiosaa p:lla 3,5 kymmenen mallikerran verran, sen jälkeen kolme mallikertaa p:lla 3, joista viimeisellä kavensin säärystimen takaosassa yhteensä 8 s jättämällä krs:n ensimmäisestä ja viimeisestä pitsikuviosta langankierrot tekemättä. Alaresori p:lla 3, 56 s, 15 krs.
Näistä bingoista haen motivaatiota vuodelle 2025:
Mielenterveyskuntoilijalta löytyy kaksikin bingoa, toinen niistä kässäbingo. Tulostin molemmat itselleni.
Tein itselleni ToDo -bingon eli kokosin bingoon ompelu-, neulonta-, virkkaus- ja ristipistotöitä, jotka haluaisin (vihdoin!) saada tehtyä tänä vuonna. Muutamassa on takana esim. jokin lanka, joka täytyisi vihdoin saada jemmoista käyttöön.
Vietimme ystävien kanssa viikonloppua yhdessä ja jokainen meistä teki itselleen tavoite/toive -bingon vuodelle 2025. Minun bingosta löytyy mm. retkiä, uusien harrastusten kokeilua ja "Kässäblogiin ja -instaan eloa" -ruutu.
Ja lopuksi - vaikkei tämä bingo olekaan - osallistun Keski kirjastojen Aikuisten lukudiplomiin. Olen osallistunut siihen jo kahtena vuonna ja molemmilla kerroilla löysin mielenkiintoisia kirjoja, joihin en olisi muuten tarttunut.
-Marlee-