10.1.2026

Vintersol -villapaita

 


Neuloin Jennifer Steingassin Vintersol- ohjeella villapaidan. Lankana tässä oli Dropsin Merino exrta fine, puikot kokoa 4,0 mm ja 3,5 mm. Olen ostanut ohjeen Ravelrysta.

Langat olivat pääsääntöisesti muista neulomistani villapaidoista ylijääneitä lankoja, osaa oli enemmän, osaa vähemmän. Yhden kerän joudun ostamaan lankaa lisää, sillä ihan eivät jämälangat koko paitaan riittäneet.

Tämä paita aloitetaan neulomalla ensin kaarroke alhaalta ylös ja sitten poimitaan silmukat kaarrokkeen alareunasta ja neulotaan loppu villapaita ylhäältä alas. 

Ohjeesta poiketen tein lyhennettyjä kerroksia niskaan.

-Ansku-

5.1.2026

Kaavalan Tiina-paitamekko

 

Tuossa joulun välipäivinä huomasin, että Kaavalan instagram-tilillä etsittiin kaavatestaajia uudelle Tiina-paitamekkokaavalle. Minulla oli Kangaskauppa Sagan loppuunmyynnistä napattua kivipestyä pellavaa odottamassa sopivaa kohdetta ja lomaakin vuodenvaihteen yli, joten lähetin äkkiä viestiä innokkuudesta testata kaavaa. Sitten vaan pellavakangas esipesuun ja kaavaa tulostamaan.

Ja voi että miten ihana tästä tuli! Ihana kaava ja ihana kangas, niin mitäpä muutakaan olisi voinut syntyä.

Pääosin noudatin kaavaa ja ohjetta tarkasti, mutta hihanpidikkeissä ja vyössä tein omia pieniä muunnelmia. Vyö on 6 cm leveä ja tein siihen viistot päät. Hihanpidikkeiden napinläven puoleisiin päihin ompelin myös vähän muotoa. 

Kaavan mukana tuli ohje, jota seuraamalla paitamekko oli helppo ommella. Koskaan ennen en ole tuollaista kaulusta tehnyt, mutta kaavan kuvallisilla ohjeilla se onnistui hienosti. Aikaahan tämän ompelemiseen vierähti, mutta lopputulos on käytetyn ajan arvoinen! 

- Ansku-

24.12.2025

24.12. Neulottu karkkikeppi

 


Kokeilin neuloa karkkikeppikoristeen. Lankana minulla on tässä Novitan 7 -veljestä ja sukkapuikot kokoa 3,5. Pötkön sisälle pujotin rautalangan. Ja ihan itse keksin ohjeen, jonka jaan tässä teille. Tekniikkana putkineuloksen neulominen kahdella puikolla, eli neulo silmukat oikein, siirrä (työnnä) silmukat puikon oikeaan reunaan ja neulo silmukat oikein. Työtä ei siis missään vaiheessa käännetä.

Karkkikeppi:

Luo 6 s punaisella

Lisää työhön valkea lanka ja neulo putkineulosta kahdella puikolla kaavion mukaan. Toista kaavion kerroksia, kunnes työ on halutun pituinen. Katkaise lanka ja pujota lanka silmukoiden läpi, kiristä ja päättele lanka.

Pujota rautalanka pötkön sisään. Pujota aloituslanka aloituskerroksen silmukoiden läpi, kiristä ja päättele lanka.

Taivuta karkkikeppi haluttuun muotoon.

Kaavio:

Karkkikepin kuvioneuleen kaavio






Ihanaa joulua!

-Ansku-

23.12.2025

23.12. Pyöreä makramee-koriste

 


Tein joulukuuseen koristeeksi tällaisen kauniin makramee-koristeen. Ohjeen löysin youtubesta Macramee School -kanavalta, täältä. Lankana Lankavan Minimop.

-Ansku-

19.12.2025

19.12. Virkattu tähti puhvisilmukoilla


Törmäsin Instagramissa Kotilieden ohjeeseen virkkatusta tähdestä. Pullean muodon tähti saa puhvisilmukoilla. Toiseen tähteen pingotin terävämmät sakarat, toisen vain kastelin ja muotoilin hiukan.

Lankana luonnonvalkoinen Regia 4-färdig, koukku 3 mm.

Pingotetut, terävät sakarat

Pingoittamattomat, pyöreämmät sakarat

-Marlee-

17.12.2025

17.12. Kärpässienikoristeet

 


Tänä vuonna on näkynyt kaupoissa paljon kärpässieni-kuusenkoristeita. Kokeilin siis neuloa itse pienet kärpässienet. Lankana näissä Novitan 7-veljestä ja puikot kokoa 3,5. Ohjeen suunnittelin itse, jaan se teille tässä alla.

Kärpässienet

1. Luo 5 s valkealla langalla

2. Neulo näillä 5 silmukalla putkineulosta kahdella puikolla 5 krs (Neulo silmukat oikein, työnnä silmukat puikon oikeaan reunaan ja neulo jälleen oikein. Työtä ei siis käännetä neuloessa.)

3. Neulo seuraavalla krs:lla joka s etu- ja takareunasta ja nosta vielä kerroksen vaihtumiskohdasta langankierto puikolle ja neulo se = 11 s. Lisää tällä kerroksella työhön puikkoja niin, että jaat silmukat kolmelle puikolle.

4. Neulo seuraavalla krs:lla joka silmukka etu- ja takareunasta = 22 s

5. Vaihda työhön punainen lanka ja neulo näillä 22 silmukalla 4 kerrosta sileää neuletta.

6. Neulo sileää neuletta ja kavenna joka puikon lopussa 2 o yht = 19 s

7. Neulo yksi kerros oikein

8. Neulo sileää neuletta ja kavenna 2 o yht joka puikon lopussa, kunnes jäljellä on 6 s. Täytä sieni jossakin sopivassa välissä pienellä määrällä täytevanua. Katkaise lanka, pujota se silmukoiden läpi ja kiristä. Päättele langanpäät. 

9. Tee täplät jäljittelemällä silmukoita valkealla langalla.

-Ansku-

13.12.2025

13.12. Ristipisto-koriste


Ristipistotyöt ovat yksi lempparini, vaikka valitettavan harvoin niitä teenkin. 


Viime jouluna tein lahjaksi ristipistokoristeen. Reunaan ompelin pitsinauhaa koristeeksi. Mallit kuvioihin löysin Pinterestistä.

-Marlee-