24.12.2025

24.12. Neulottu karkkikeppi

 


Kokeilin neuloa karkkikeppikoristeen. Lankana minulla on tässä Novitan 7 -veljestä ja sukkapuikot kokoa 3,5. Pötkön sisälle pujotin rautalangan. Ja ihan itse keksin ohjeen, jonka jaan tässä teille. Tekniikkana putkineuloksen neulominen kahdella puikolla, eli neulo silmukat oikein, siirrä (työnnä) silmukat puikon oikeaan reunaan ja neulo silmukat oikein. Työtä ei siis missään vaiheessa käännetä.

Karkkikeppi:

Luo 6 s punaisella

Lisää työhön valkea lanka ja neulo putkineulosta kahdella puikolla kaavion mukaan. Toista kaavion kerroksia, kunnes työ on halutun pituinen. Katkaise lanka ja pujota lanka silmukoiden läpi, kiristä ja päättele lanka.

Pujota rautalanka pötkön sisään. Pujota aloituslanka aloituskerroksen silmukoiden läpi, kiristä ja päättele lanka.

Taivuta karkkikeppi haluttuun muotoon.

Kaavio:

Karkkikepin kuvioneuleen kaavio






Ihanaa joulua!

-Ansku-

23.12.2025

23.12. Pyöreä makramee-koriste

 


Tein joulukuuseen koristeeksi tällaisen kauniin makramee-koristeen. Ohjeen löysin youtubesta Macramee School -kanavalta, täältä. Lankana Lankavan Minimop.

-Ansku-

19.12.2025

19.12. Virkattu tähti puhvisilmukoilla


Törmäsin Instagramissa Kotilieden ohjeeseen virkkatusta tähdestä. Pullean muodon tähti saa puhvisilmukoilla. Toiseen tähteen pingotin terävämmät sakarat, toisen vain kastelin ja muotoilin hiukan.

Lankana luonnonvalkoinen Regia 4-färdig, koukku 3 mm.

Pingotetut, terävät sakarat

Pingoittamattomat, pyöreämmät sakarat

-Marlee-

17.12.2025

17.12. Kärpässienikoristeet

 


Tänä vuonna on näkynyt kaupoissa paljon kärpässieni-kuusenkoristeita. Kokeilin siis neuloa itse pienet kärpässienet. Lankana näissä Novitan 7-veljestä ja puikot kokoa 3,5. Ohjeen suunnittelin itse, jaan se teille tässä alla.

Kärpässienet

1. Luo 5 s valkealla langalla

2. Neulo näillä 5 silmukalla putkineulosta kahdella puikolla 5 krs (Neulo silmukat oikein, työnnä silmukat puikon oikeaan reunaan ja neulo jälleen oikein. Työtä ei siis käännetä neuloessa.)

3. Neulo seuraavalla krs:lla joka s etu- ja takareunasta ja nosta vielä kerroksen vaihtumiskohdasta langankierto puikolle ja neulo se = 11 s. Lisää tällä kerroksella työhön puikkoja niin, että jaat silmukat kolmelle puikolle.

4. Neulo seuraavalla krs:lla joka silmukka etu- ja takareunasta = 22 s

5. Vaihda työhön punainen lanka ja neulo näillä 22 silmukalla 4 kerrosta sileää neuletta.

6. Neulo sileää neuletta ja kavenna joka puikon lopussa 2 o yht = 19 s

7. Neulo yksi kerros oikein

8. Neulo sileää neuletta ja kavenna 2 o yht joka puikon lopussa, kunnes jäljellä on 6 s. Täytä sieni jossakin sopivassa välissä pienellä määrällä täytevanua. Katkaise lanka, pujota se silmukoiden läpi ja kiristä. Päättele langanpäät. 

9. Tee täplät jäljittelemällä silmukoita valkealla langalla.

-Ansku-

13.12.2025

13.12. Ristipisto-koriste


Ristipistotyöt ovat yksi lempparini, vaikka valitettavan harvoin niitä teenkin. 


Viime jouluna tein lahjaksi ristipistokoristeen. Reunaan ompelin pitsinauhaa koristeeksi. Mallit kuvioihin löysin Pinterestistä.

-Marlee-

8.12.2025

8.12. Kirjottu koristetyynynpäällinen

 


Näin eräässä verkkokaupassa kuvan koristetyynystä, johon oli kirjottu kuusia ja lumihiutaleita. Siitä syntyi ajatus kirjoa itse koristetyynynpäällinen jouluksi. Jemmoista löysin vihreää puuvillakangasta ja pellavalankaa. Suunnittelin kuvion itse ja kirjonnassa käytin etupistoja, ketjupistoja ja tikkipistoja. 

- Ansku-

5.12.2025

5.12. Piparkakku-villasukat

 



Viime vuonna joulun alla neuloin näitä ihania sukkia. Ihan eivät jouluksi valmistuneet ja pääsevätkin siis nyt vasta esille. Lankana minulla oli Novita Nalle väreissä luonnonvalkoinen (010) ja kola (635), puikot kokoa 3. Ohjeen löysin lehdestä Kotiliesi joulu Toukolassa numerossa 22-23/2024. Vähän muokkasin ohjetta ja jätin ylimmän kuvion neulomatta.

-Ansku-

3.12.2025

3.12. Joulukortit suolamaalaten



Viime vuoden joulukortit tein akrylimaalin ja merisuolan avulla. Käytin apuna piparkakkumuotteja ja maalasin muotin sisuksen akrylimaaleilla. Märän maalin päälle ripottelin heti sekä hienoa että karkeaa merisuolaa. Suola imi ylimääräisen veden ja maalin sekä teki kauniita kuvioita maalipintaan.


Idean näihin joulukortteihin sain Instagramista ja näitä olikin kiva ja suht nopea tehdä sarjatuotantona, mutta jokainen kortti oli kuitenkin oma yksilönsä.


Lopuksi vielä rajasin tähdet ohuella tussilla. Lapsetkin auttoivat joko maalamisessa tai tähtien rajaamisessa.

-Marlee-

1.12.2025

1.12. Piparkakkukoristeet pahvista

 


Tänäkin vuonna yritämme joulun alla postailla jouluisia juttuja. Joka päivä ei postausta tule, mutta useampi postaus on kuitenkin suunnitelmissa ennen joulua. Ihanaa joulun odotusta!

Näpertelin tällaiset piparkakkukotisteet pahvista. Valkeat koristeet piirsin Posca-tussilla, jonka kärki on 0,7 mm. Ripustusnaru on villalankaa.

-Ansku-