8.12.2019

16 yötä jouluun - tontun tikapuut


Meidän tonttuovelle oli tällä viikolla ilmestynyt tikapuut, jotka näkyivät jo itsenäisyyspäivän postauksessa. Olen tehnyt tikapuut jäätelötikuista ja liimannut kasaan erikeeperillä. Katkaisin tikut askelmat sivuleikkureilla. Helppo ja nopea askarteluhomma.


-Ansku-


6.12.2019

18 yötä jouluun - tontun lippunauha



Tonttukin juhlistaa Suomen itsenäisyyttä ja on ripustanut ovelleen suomenlippunauhan.

Liput ovat kopiopaperia, joihin tein tussilla lipun ristit. Nauha on kalalankaa. 

-Ansku-

1.12.2019

23 yötä jouluun - tontun ovimatto





Tänä vuonna meillä ei blogissa ole joulukalenteria, mutta jouluisia postauksia tulee kuitenkin tässä ennen joulua. Instagamiin päivitämme sitten enemmän joulun tunnelmia, sieltä meidät löytää nimellä @kattein_jalet.

Olen näperrellyt viime vuonna valmistuneelle tonttuovelle monenlaista pientä tavaraa.  Tonttu toi oven jo pari viikkoa sitten odottamaan joulukuun alkua ja tänään tonttu oli tuonut maton ovensa eteen. Maton loimilangat on kalalankaa ja kuteena on villalankaa. 

-Ansku-

13.11.2019

2 sauman penaalit


Viime joulun aikaan iski innostus ommella näitä 2 sauman penaaleita, joiden ohje löytyy blogista Katkeamaton ompeluketju. Tämä ensimmäisen penaalin kangas on risoista farkuista pelastettua ja vetoketjun päissä olevat nauhat on pätkäisty joululahjana tulleiden pyyhkeiden ympärillä olleesta koristenauhasta. Vuorina puuvillakangasta.



Nämä kaksi penaalia ompelin lapsille. Kankaat ovat puuvillaa ja vetoketjut olen purkanut irti puhkikulutetuista lasten yöpuvuista. 


-Ansku-

8.11.2019

Kukkalapaset - KAL




Osallistuin syys-lokakuun vaihteessa pidettyyn Taito Etelä-Pohjanmaa ry:n yhteisneulontaan, jossa neulottiin Niina Laitisen suunnittelemat lapaset. Jemmasta valitsin Nallen sinapin keltaisen (288) ja graffitin harmaan (044), puikot 2,5. Pienemmistä puikoista huolimatta lapasista uhkasi tulla liian leveät, joten poistin silmukoita kämmenpuolelta ja kirjoneuleen reunoilta ja neuloin lapaset 55 s:lla. Lisäsin myös muutaman krs:n ennen kärkikavennuksia, että sain lapaset sopimaan omaan käteeni. Flunssan takia en pysynyt ihan neulontatahdissa mukana, mutta sain nämä viimeistelyvaiheeseen syyslomalla. Kuvat sain otettua vasta tänään, kun Jyväskyläänkin saatiin vihdoin lunta!

-Marlee-

31.10.2019

Pussukoita farkusta


Nämä pussukat on ommeltu rikki menneiden farkkujen lahkeista. Vetoketjun päissä olevat lenkit on samaisten farkkujen vyölenkit. Yllä olevien pussukoiden koko on noin 11x11x11 cm ja ne on vuoritettu puuvillakankaalla. 


Tamä pussukka on ommeltu samaisista hajonneista farkuista. Tämäkin on vuoritettu puuvillakankaalla. Vetoketju on pelastettu jostain toisista rikki menneistä housuista. Tämän pussukan koko on noin 11x11x3 cm.

-Ansku-

27.10.2019

Lapasia - raitaa ja kirjoneuletta





Muutama pari lapasia taas. 


Nallen uudehko vihreä (366) on aivan ihana ja onneksi lapsikin ihastui siihen! Raidoitus Nallen graffitilla (044).


Esikoiselle sik-sak -kuvioiset lapaset 7 veljestä mustasta ja ikivanhasta sinisestä. 


Nämä valmistui jo viime keväänä. Ravelryssä näin vastaavat lapaset ja laskeskelin itse sopivat  kerrosmäärät raitoihin.  Lankana 7 veljeksen jämäkeriä. 


Nämäkin valmistuivat viime keväänä. Resorissa leveämmät raidat ja muussa lapasessa yhden kerroksen raitaa. Nallen Taikaa 1 krs:n radoilla vihreänä (838) ja sinisenä (813) sekä resorissa myös perus-Nallea havunvihreä (391).

-Marlee-

19.10.2019

Legomatto


Jo pidemmän aikaa minulla on ollut suunnitelmissa tehdä lasten leikkeihin lego-matto. Muovilaatikossa säilytettävien legojen kaivelusta lähtee kova ääni ja lattialle kipattujen legojen raivaaminen on työlästä. Tämä legomatto on ollut käytössä nyt pari jonkin aikaa ja se on osoittautunut todella hyväksi! Vaikka kaikki legot eivät matolla rakennellessa pysykään, ne vähäiset on helppo kerätä takaisin matolle ja kasata matto narusta suppuun vetämällä.


Kankaat on puuvillaa, jotka ostin paikallisesta kangaskaupasta. Maton reunan nauhakujan kangas on äidin jemmoista löytynyt pala vuorikangasta. Sen sisällä naru luistaa hyvin ja se rypyttyy helposti ja ketterästi. Naruna kaupan rautaosastolta ostettua käynnistysnarua.


Maton halkaisija on noin 150 cm.  Käytin 140 cm leveän kankaan koko leveyden ja reunassa on noin 6 cm levyinen nauhakuja.


-Ansku-


18.10.2019

Sielulintu-tunika



Noin vuosi sitten ompelin itselleni tunikan Verson puodin ihanasta Sielulintu-kankaasta. Kaava on jotain Ruska-mekon ja Ehta-mekon väliltä. Ja koska en pärjää ilman taskuja, niin sellaiset toki löytyy myös. Ruskasta ja Ehdasta poiketen tein piilotaskut sivusaumaan.


-Ansku-

10.10.2019

Renkaanjäljet -huppari




Tämän hupparin kanssa tulee mieleen sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty", tämä huppari on nimittäin ollut tekeillä lähes vuoden ajan. Minulla oli tuota Majapuun Renkaanjäljet JC:tä mukava pala, muttei tarpeeksi hupparia varten (huputon paita ei kelvannut lapselle). Minulla oli ensin (omasta mielestäni) loistava idea, mutta kun lapsi tyrmäsi sen (hän halusi ehdottomasti mm. kengurutaskun), piirtelin ja pohdin useampaa vaihtoehtoa hupparin mallista. Halusin pitää kiinni alkuperäisestä ideasta ja tehdä taskusta mahdollismman huomaamattoman. Projekti jäi aina jonkun toisen projektin jalkoihin, mutta nyt syyskuussa sain vihdoin piirrettyä minua ja lasta miellyttävän mallin ja viime viikonloppuna pääsin upottamaan sakset kankaaseen.

Salamalla otettu kuva, jotta taskun malli erottuu

Kaava on Jujunan hupparikaava ja leikkauksetkin menee vinoraitahupparikaavan alempien leikkauslinjojen mukaan. Taskun yläreuna mukailee samaa vinoa linjaa. 


Aika monesta palasta tämä tuli lopulta tehtyä, kun musta JC meinasi loppua kesken enkä malttanut odottaa arkea ja kangaskauppaan pääsyä, kun sain hupparin teon vihdoin alkuun. Paloista ompelun takia tuli ommeltua normaalia enemmän tikkauksia, mutta halusin hupparista huolitellun, joten valmista hupparia katsellessa ylimääräinen käytetty aika ei harmita ollenkaan.

-Marlee-

15.9.2019

ViivaTähti -huppari




Esikoinen toivoi tästä tähtitrikoosta itselleen kengurutaskuista hupparia ja sellaisen ompelin. Trikoo on Jyväskylän kangaskaupasta ja olen ommellut aiemminkin samasta kankaasta hupparin. 



Tähtitrikoota ei riittänyt koko paitaan, joten takakappaleseen valittiin musta trikoo. Resoritkin on mustat (helmaresori ei erotu mustien housujen kanssa). Hupun vuoria ja taskunsuiden kaitaleita varten lapsi valitsi kauniin vihreän (ei noin kummallisen kirkas, kuin kuvissa...) trikoon - tuli kivasti vähän tehosteväriä. Kaavana Ottobren Snow Peak 4/17, huppu Jujunan hupparikaavasta ja taskun kaavan piirtelin itse.

Ja loppuun vielä yksi paita, joka on unohtunut esitellä...


Kangas Shalmiakilta.

-Marlee-

18.8.2019

Vielä on kesää jäljellä -mekko




Löysin Eurokankaan palalaarista viskoosia viime viikolla ja näin siinä heti mekon. Hetken mietin ostanko kesäistä kangasta, kun oli jo niin syksyinen sää ja fiilis, mutta nappasin sen silti mukaan. Ja tulihan se lämmin sää vielä, ainakin pariksi päiväksi! Onneksi ennätin ommella mekon perjantai-iltana niin sain sen päälleni aurinkoisena (ja tuulisena) lauantaina. Ja nimesin sen siis Vielä on kesää jäljellä -mekoksi.


Kaava on Suuri Käsityö -lehdestä 3/2017 malli 9. Avarsin pääntietä, levensin helmaa vähän, leikkasin kappaleet yhtenäisinä ilman vyötärösaumaa ja lisäsin taskut. Mekko tuntuu ihanalle päällä ja pyöräilykin onnistuu sen kanssa hyvin.


Taskujen kaavat liitin ulokkeeksi helmaan ja näin tasku häviää sivusaumaan. Kangasta vaan oli sen verran vähän, että taskupusseihin piti ommella saumat, mutta ne jäävät piiloon.


Pääntielle eteen ompelin lopuksi vielä pienen vekin, koska pääntie ei ollut täysin onnistunut. Ja jos muu mekko on ihana, ei voi jättää jotain pientä asiaa pieleen, vai mitä!

-Marlee-

14.8.2019

Kissa-penaali





Sanonpa vaan, että kaikenlaista sitä suostuu lapsilleen ompelemaan! Viime syksynä näpertelin esikoiselle kettu-penaalin ja nyt pienempi halusi kissa-penaalin. Samalla idealla taas tein, mutta pään kaavat otin kissapehmolelun ilmaiskaavoista, täältä. Värityksen osalta mallina toimi meidän oma kismis, vanha herra, joka on lapsille erittäin rakas.


Kankaana joustofrotee, vuorina raitatrikoo, anturat ja nenä trikoota, jotka kiinnitin kaksipuoleisella tukikankaalla ja ompelin vielä käsin kiinni. Viikset on tehty siimasta, silmänapit löytyi jemmasta.


Söpöhän tästä taas tuli! Ja lapsi on iloinen!

-Marlee-

7.8.2019

Savanni -teeppari




Ainolan Savanni -trikoosta ompelemani t-paita on ollut esikoisen suosikki, joten tein kankaan rippeistä uuden. Lapsi valitsi itse sinisen ja vihreän trikoon (ostettu Jyväskylän kangaskaupasta). 


Veljesten lähes samistelupaidat, molemmat olleet usein päällä nyt kesän mittaan. Ja vaikka vanhempi paita on todella paljon pidetty ja pesty, värit ovat säilyneet hyvin! Kaavat Ottobre 3/2005 Bikes & stripes ja pienempi Be positive.

-Marlee-