31.12.2015

Vuosi 2015


Vuoden viimeinen päivä. Tänä vuonna ollaan ommeltu, neulottu, virkattu, asrkarreltu ja nikkaroitu monenlaista. Yllä olevassa kuvassa muutamia meidän molempien lemppareita. Tänä vuonna meillä molemmilla on selvästi ollut haasteena saada valmistuneet kädentyöt tänne blogiin asti. Yritämme petrata sen asian suhteen ensi vuonna! Ja esitellä nekin vuoden 2015 tuotokset, jotka eivät ole vielä tänne asti päässeet...!

Anskun tekemiä

Marleen tekemiä

Blogin synttäritkin jäi huomioimatta loppuvuoden kiireissä, joten alkuvuodesta on odotettavissa jonkinlainen synttäriarvonta!

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2016!

-Marlee & Ansku-

23.12.2015

24: Joulumekot lapselle ja aikuiselle



Ansku ompeli lapsen joulumekon Mekkotehtaan Orelma-kaavalla. Mekko on ommeltu trikoosta, joten pääntien päärmeen tilalle ompelin kuminauhakujan. Kangas löytyi paikallisesta kangaskaupasta.



Marleen piti ommella itselleen ihan toisenlainen joulumekko, mutta lopulta valmistui tämä Ruska- ja Ehta -mekon kaavoista yhdistelty mekko/tunika. Kankaana Noshin Kide.



Hyvää joulua!

-Ansku ja Marlee-

23: Joulusukat





Sisaremme tytär (10-vee) teki mummolaan tällaiset joulusukat serkuilleen. Nämä ovat hänen itsensä suunnittelemat ja mummon pienellä avustuksella toteuttamat. Näihin sukkiin voi tonttu käydä tuomassa pienille serkuille yllätyksiä.

-Ansku ja Marlee-

22.12.2015

22: Tähtipallo oljesta



Tällä kertaa tein oljista tähtipallon. Ohjeen löysin Pirkko Kuuselan Himmelikirjasta. Oljet on isän kasvattamia ja lankana käytin ohutta virkkauslankaa. Oljet ovat 8 cm pituisia ja pallon halkaisija on noin 24 cm. Pallo on aika kookas, saas nähdä miten saan sen kesän säilöttyä ehjänä. Täytyy yrittää etsiä sopivan kokoinen laatikko jostain.


-Ansku-

20.12.2015

21 : Joulumaisemat purkissa



Esittelin pari päivää sitten tekemiämme soodataikinakoristeita. Osa niistä päätyi joulumaisemiin, joita lasten kanssa aseteltiin lasipurkkeihin. Kaivoin askartelulaatikoista kaikkea jouluista ja näihin saatiin käytettyä paljon vuosia kaapissa lojunutta tilpehööriä. Sekä kourallinen valkoisia nappeja ja käpyjä. Ja tietysti myös tähtiä ja glitteriä!



Esikoisen lumiukot tähtimatolla



Possuja, autoja ja kuusia.



Hattivatit

Haastavia kuvattavia, kun lasi heijastaa eikä käyttämieni maustekurkku- ja hillopurkkien lasi ole tasaista... Ja onhan näitä hienompiakin tullut nähtyä lehdissä ja blogeissa, mutta nämä on aika meidän näköisiä :D

-Marlee-

Soodataikinakoristeet - ohje


Tässä vielä ohje soodataikinakoristeisiin (näitä ennättää vielä tekemään täksi jouluksi!):

2 dl ruokasoodaa
1 dl maissitärkkelystä
1,5 dl vettä

Mittaa ainekset kattilaan ja sekoita. Keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Taikina sakenee aluksi hitaasti. Kun taikina on perunamuussin tuntuista massaa, siirrä se muovikippoon. Taikinaa pitää varoa keittämästä liikaa tai taikina murenee leivottaessa. Tämä tuli todettua yhden erän kanssa... 

Peitä takina kosteilla talouspapereilla tai pyyheliinalla, ettei taikina kuivu, ja nosta jääkaappiin. Kun taikina on viilentynyt, leipomisen voi aloittaa.

Valmiit koristeet voi kuivata joko uunissa 75C (n. 1-2 h) tai ihan huoneenlämössä esim. pellin päällä, (max 1 vrk). Kääntelin koristeita muutaman kerran kuivumisen aikana, koska taikina meni hieman kuprulle kuivuessaan. Kokeilin molempia kuivaustapoja enkä huomannut mitään eroa lopputuloksessa.



Pari vinkkiä vielä:
Jos taikina meinaa tarttua esim. kaulimeen, leivonnassa voi käyttää apuna maissitärkkelystä. Itse laitoin taikinan välillä hetkeksi jääkaappiin, koska viileän taikinan leipominen oli helpompaa.

Kuvioita otimme piparkakku- ja muovailuvahamuoteilla. Kuviot ja ripustusreijät  tehtiin kapealla pillillä. Taikinan pintaan voi tehdä kuvioita myös esim. pitsiliinojen tai kakkupapereiden tms. avulla. Kolmiulotteisetkin koristeet onnistuivat. Tosin toinen esikoisen tekemistä lumiukoista tipautti nenänsä ja se piti liimata takaisin (ihan Erikeper). Kuopus paineli kuusiin askartelutähtiä koristeiksi, kun muotti oli vielä paikallaan. Vain pari tähteä tipahti pois, eli hyvin tarttuivat!

-Marlee-

20: Olkikranssi



Tein meille kotiin tällaisen olkikranssin. Ohjeen löysin Pirkko Kuuselan Himmelikirjasta. Oljet on isän kasvattamia ja lankana käytin ohutta virkkauslankaa. Oljet ovat 5 cm pituisia ja kranssin halkaisija on noin 28 cm. Kranssi on kovin hentoisen oloinen. Se vaatisi ehkä tuekseen jonkin puisen renkaan. Kirjassa oli myös kuva kranssista, jossa oli laitettu kaksi eripituisista oljista tehtyä kranssia päällekkäin. Kivan näköinen sekin. Ehkäpä teen tuohon isomman tai pienemmän kaveriksi, jos jaksan leikata olkia lisää. Se vaihe on tylsin koko olkitöissä, muuten kun homma sujuu kivan ripeästi.


-Ansku-