16.10.2014

Villatakki vilpertille


Lapset tarvitsevat täksi talveksi uudet villatakit, tässä pienemmälle neulomani takki. Villatakin neuloin Novita talvi 2013 -lehden mallin 73 ohjetta muokaten. Neuloin koon 80, mutta jätin takakappaleesta nurjat raidat ja samalla kavennukset pois, joten villatakki on kokoa 86/92. Kaarrokkeessa tein yhden kavennuskierroksen enemmän ja kauluksesta neuloin pystyn, jotta se suojaisi paremmin kaulaa. Neule on tarkoitettu lähinnä ulkovaatteiden alla pidettäväksi villakerrokseksi. Neule on jo ollut ahkerassa käytössä, lämmittää hyvin välikausipuvun alla ja vaunu-päikkäreillä.



Koska en tykkää yhtään (=en osaa=pitäis kai vaan harjotella!) käsin ompelusta, välttelin saumojen ompelua. Ëtu- ja takakappaleet neuloin yhtenä kappaleena ja hihat pyöröneuleena sukkapuikoilla. Kainaloissa päättelin etu-takakappaleen ja hihojen silmukat yhteen. Siinä vaiheessa sai olla tarkkana ja lapset nukkumassa, kun käsissä pyöri yhtä aikaa pyöröpuikoilla etu-takakappale ja sukkapuikoilla hihat! Mutta ehdottomasti pienen taiteilun arvoista, ommeltavaksi jäi vain kaksi pientä reikää molempiin kainaloihin.

Näin siisti tuli kainalosaumasta.

Lankana Dropsin Merino Extra Fine -lanka, puikot nro 4. Kaunis tummaruskea ja uskomattoman pehmeää lankaa. Kestää hyvin myös purkamisen ja uudelleen neulomisenkin. Sopivat napit löytyi omasta nappilaatikosta.


Tuo kaarrokkeellinen yläosa on niin kaunis! Isomman lapsen villatakkia neulon aika samalla mallilla; saumaton ja kaarrokeyläosa. Myös sen väriksi valikoitui ruskea (taitaa olla yksi lempiväreistä nykyään), mutta siihen takkiin tulee vähän väriäkin. 

-Marlee-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!