29.4.2014

Leijona ja Tiikeri - naamiaisasut






Hurjat kissapedot liikkeellä! Itsetehtyä näissä siis tiikerin asu sekä leijonan hattu ja häntä. (Tai on housutkin, muttei juuri tätä tarkoitusta varten...) Tiikeriasu on trikoota ja mustaa resoria. Keltainen kangas leijonan päähineessä ja hännässä on joustofroteeta. Leijonan hännänpää on kirpparilta löytyneestä lampunvarjostimesta. (Onneksi jemmasin tämänkin, kun revin kangasosan irti (kehikko tulee erääseen projektiin)). Kieputin hapsut tötterölle, kiinnitin liimalla ja ompelin kiinni hännänpäähän. Hännät kiinnitetään tarralla takamukseen.


Leijonan hattua muuntelin lehden ohjeesta. Ohjeessa hattu oli tehty karvakankaasta, mutta halusin leijonalle harjan! Koska kangaskaupasta ei löytynyt ruskeaa pitkäkarvaista karvakangasta, päädyin käyttämään vakosamettia. 

Harjan kaava: piirsin kaarevan reunan muodon ja leveyden lapsen pipon avulla ja piirsin yläreunaan kolmioita. Koska halusin, että sametin vaot menevät kaikki suoraan kohti kolmion yläkärkeä (eikä siis esim. vaakasuoraan), harja piti koota viidestä kappaleesta. Tein harjasta kaksinkertaisen, jotta siitä tuli tarpeeksi tukeva. Ompelin ensin kaksi kappaletta leijonan harjoja alla olevan kuvan muotoon. Sitten laitoin kappaleet nurjat puolet vastakkain ja siksakkasin reunat yhteen. Alla kuva kaavasta ja langansuunnista, toivottavasti selkeyttää sekavaa selostusta:

Leijonan harja. Nuolet osoittaa langansuunnan.

Kaavat on Suuri Käsityö -lehdistä, tiikeri 2/2005 ja leijona-hattu 4/2009 (tässä numerossa oli muuten paljon erilaisia naamiaisasuja!).

-M-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!