26.12.2016

Joululahjat : Pipoja


Ennätin tehdä tänä vuonna useammankin joululahjan, lähinnä siksi, että olin kerrankin ajoissa ja aloitin ompelun jo marraskuun alussa. Ensimmäisenä esittelyssä pipot.


Rusettipipo on ommeltu Tyyne-Esterin kaavalla. Pinkki Vierivät vuodet -kangas Verson puodista, tummanharmaa trikoo Jyväskylän kangaskaupasta. Olen aiemmin ommellut yhden samanlaisen pipon vaaleanharmaana Vierivät vuodet -rusetilla synttärilahjaksi. Siitä en muistanut ottaa kuvaa.


Kahdelle koululaiselle tein tumman harmaat pipot, joihin silitin heijastavan kuvion. Silityskuvat ostettuna Jujunalta. Vuorina merinovillaa.



Ompelin myös saunaturbaanin toiselle tytöistä, Verson Puodin Sydämellinen joustofroteesta. Kaava Suuri Käsityölehdestä.

-Marlee-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!