11.8.2017

Kesämekkoja


Täällä on lomailtu ja aika paljolti mökkeilty tai muuten poissa koneen luota. Alkukesän jälkeen en ole myöskään ommellut kuin yhden penaalin ja lyhentänyt kaverille verhot. Tai siis paria viime päivää lukuunottamatta, mutta niistä ompeluksista lisää myöhemmin. Ensin pois alta kaksi mekkoa, jotka valmistuivat kesäkuun lopussa.




Toimii (vanhan!) farkkutakinkin kanssa

Maxi-mekon ompelin Suuren käsityölehden kaavalla, pienin muutoksin taas. Kankaan ostin viime keväänä Jyväskylän kädentaitomessuilta, olisiko ollut Kangaskapinan palalaarista. Kangasta ei ollut yhtään liikaa, joten kuvioiden kohdistelu ei onnistunut. Tulikin melkein perskukkanen taakse, mutta tykkään tästä mekosta tosi paljon! 



Kukkamekon ompelun aloitin jo viime kesänä, mutta silloin meni hermo jonkin ompeluvirheen takia ja mekko jäi kesken. En siis enää muista mikä se ärsytyksen aihe oli, koska kun löysin mekon mytystä ufo-laatikosta ja sovitin sitä, se näytti oikein kivalle! Vähän lyhensin olkaimia ja käänsin helman - valmis hellemekko! Vyötärösauman ja vetoketjun kohdalta vähän pullottaa, mutta en antanut sen häiritä. Yläosa on jollain Suuren Käsityölehden kaavalla tehty ja kangas kirpparilta ostetut vanhat verhot. 

Kuvat Ilosaarirockista, jonne saatiin sunnuntaiksi lämmin kukkamekkosää 💛

-Marlee-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!