26.3.2015

Hernepussipöllöt


Halusin tehdä lapselle hernepusseja. Joku juju niissä piti olla, ei vain tavallisia neliskanttisia. Näin jossain pienen pehmolelupöllön ja siitä se ajatus sitten lähti. Piirsin kaavan itse. Siivet, nokan ja silmät kiinnitin pohjaan kaksipuoleisella tukikankaalla ennen ompelua. Käytin liimatukikangasta, jossa on toisella puolella pois revittävä paperi. Jalkoina on 7 cm pätkät kankaista koristenauhaa (joita piti lähteä ihan asiakseen ostamaan. Onneksi tuo minun mies ymmärtää näitä minun käsityöhullutuksia!). Pussien täytteenä on noin 1,5 dl herneitä. Yhden pöllön täytin vanulla ja annoin sen tuttavalle, joka saa kohta lapsen.

Pöllöt ennen täyttämistä


-Ansku-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!