24.10.2017

Imetysvaatteita


Nämä imetystunika ja -mekot valmistuivat jo reilu vuosi sitten. Pallomahan kanssa en niitä halunnut kuvata ja yhdet kuvat näistä jo ehtivät kadota jonnekin. Mutta tässä ne nyt lopulta ovat. Kaavan pohjana on Ruskamekko, helman leveys ja pituus, kuten myös hihojen pituus vaihtelee. Taskut tein tietysti kaikkiin. Imetysluukun muokkasin itse ihan siihen tavan Ruskamekon kaavaan, kuvia katsellen ja mittaillen sopivaa luukun paikkaa. Leikkelin ensin vanhan yöpaidan hihattomaksi imetystopiksi, kokeilin siihen sitä luukkua. Kokeiluversio onnistui niin hyvin, että sekin on päässyt ahkeraan käyttöön. Siitä ei vaan nyt ole kuvaa, koska se on musta, enkä siitä nyt saanut oikein minkäänlaista kuvaa otettua. Imetysluukun tein niin, että yläetukappaleen alareunassa on resori ja saumassa on mukana myös framilonia. Helmakappaleen yläosa yltää tuolla yläetukappaleen alla vähän kainaloiden alle ja sen yläreunassa on framilon tukemassa kangasta.


Tästä mekosta oli tulossa alunperin ihan tavan mekko ilman imetysluukkua. Se oli jo helman ja hihansuiden kääntämistä vaille valmis, mutta jotenkin visio ei ollut kohdannut todellisuutta ja se lojui keskeneräisten hommien kasassa muutaman kuukauden. Sitten keksin tehdä tästä imetysmekon ja sellaisena tämä toimii hyvin. Purin vähän sivusaumoja, katkaisin etukappaleen ja tein alempaan kappaleeseen lisäpalan, koska kangas ei riittänyt uuteen yläetupalaan. Tämä kangas on Jyväskylän kangaskaupasta.


 Tämä turkoosi kangas on Jyväskylän kangaskaupasta, samoin resori.



Tämä lyhythihainen tunika ollut paljon käytössä. Kangas on Sampsukalta.

-Ansku-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!